Tim Weiner:
CIA - Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun historia
- Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki
- suomentanut Mika Tiirinen
- kovat kannet, 748 numeroitua sivua
- painopaikka: Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2008
- ISBN 978-951-1-22304-7
- alkuteos: Legacy of Ashes: The History of the CIA (2007)
- julkaistu 3 / 2008
- kirjastoluokka 32.5
 |
| Osa esiteltävän kirjan kannesta. Kirja-alennusmyynneissä kannattaa käydä! |
Siinä missä maailman toinen suurvalta, Neuvostoliitto, loi heti perustamisensa yhteydessä KGB:n puolueen kovaksi, rankaisevaksi ja kuria ylläpitäväksi kädeksi ja antoi sille kaikki sen pyytämät resurssit ja hieman ylikin, jopa kireimpinä aikoina, teki Yhdysvallat tasan päinvastoin. Tiedustelu oli, jos sitä oli lainkaan, lähinnä harrastelijamaista toimintaa jota ei kukaan johtanut mitenkään, ei ainakaan keskitetysti tai päämäärätietoisesti.
KGB:n (ja sen seuraajat) ovat pärjänneet paremmin koska mihin tahansa oli tarvetta (Saksan venäläisten valvoma alue, Afrikan maat ja muut sosialismin puutteessa olevat) oli selvä toimintasuunnitelma. Itä-Saksaan tuotiin Walter Ulbricht DC-3:lla muutaman toverin kanssa perustamaan uutta valtiota.
Liitoutuneet olivat samaan aikaan melskeessä, kykenemättä päättämään mitä pitäisi tehdä vai tehdäkö mitään. Joukoilla ei ollut mitään opetettua toimintamallia taistelujen jälkeiseen tilanteeseen. Alussa joukot suhtautuivat vihamielisesti siviileihin, jopa sotilasjohto kielti alussa kaikki yhteydet siviileihin! Kovin tutun kuuloista...
Mutta palataanpa CIA kirjaan. Kirja on massiivinen järkäle 748 sivullaan, mutta sitä lukee mielellään. Kirja kertoo paljolti epäonnistumisista, virhearvioista, vääristä tulkinnoista ja täysin epäonnistuneista yhteistyökumppanivalinnoista. Silti kirja ei pilkkaa CIA:ta.
Yhtä tärkeää kuin on tutkia menestystä, on myös tutkia epäonnistumista; tyhmyyttäkään ei voi ymmärtää ilman nerouden ymmärtämistä. Kirjan puhtaasti toteava kerrontatapa antaa hyvän näkökulman päätöksiin joita tehtiin. Kun tiedot tiedustelussa ovat aina epävarmoja, niin se peilautuu toimintaankin, jossa on silloin entistä enemmän virhemahdollisuuksia.
On helppo nyt sanoa että ”kyllä ne olivat tyhmiä kun noin tekivät”, mutta arvioijien on ymmärrettävä päätöksen tekoon vaikuttavan aineiston määrä ja laatu PÄÄTÖSHETKELLÄ. Jälkiviisaus on ainut täydellinen tieteenala.
Tiedustelun suurin voimavara on oikeat henkilöt oikealla paikalla oikeaan aikaan. Kirja osoittaa selvästi miten totta tämä on. Tiedustelupalvelu ei ole oikea paikka uraohjuksille eikä pyrkyreille, vaikka heitäkin CIA:ssa on ollut riittävästi.
Toinen kulmakivi on aineiston tulkinta. Vasta se mahdollistaa jatkosuunnittelun ja -hyödynnyksen.
Kolmas kulmakivi on jo mainittu, sisääntuleva tieto. Sitä on julkisena (kaikki tiedotusvälineet), puolijulkisena (juorut, alan tyypit) ja salaisena sähköisenä tiedusteluna (sanomien kaappaus ja murtoavaus, NSA) ja inhimillisenä (eri tason tiedustelijat ja agentit sekä yhteistoimintamiehet).
Kun ottaa huomioon nuo kolme kulmakiveä, ja CIA:n koon, niin ongelmat ovat olleet mieletöntä luokkaa, johtuen varsinkin päämäärättömästä johtamisesta.
Monesti tiedotusvälineiden (pieni piiri, ammattitaito ja yhteistoimintasuhteet) oma tiedonhankinta on toiminut CIA:ta nopeammin ja paremmin. Kuinka monta kertaa CIA:ssa onkaan luettu lehdestä suunnittelun alla olevasta operaatiosta; arvatkaapa kävikö näin usein KGB:lle Neuvostoliiton aikana?
9/11 on henkisesti nykypäivän Pearl Harbour amerikkalaisille. Kaikki tiedustelun palaset ovat levällään isossa laatikossa, väkeä on liikaa, osa on suoraan sanoen ala-arvoista, ja kun kokoluokka on suuri, niin ongelmatkkin ovat sitä.
Mutta kaikkea ei voi enää luoda tyhjästä vain parhaat palat peliin sijoittaen, vaikka niin pitäisi tehdä; mutta kun se ei ole käytännössä mahdollista!
Venäjän FSB:llä on selvä presidentillinen missio; Lännen teknisen ja taloudellisen etumatkan kurominen umpeen!
CIA on myrskyssä josta ei todella tiedä mitä tuulen tynnyttyä tulee vielä eteen. Toivottavasti jotakin entistä paremmin paremmin johdettua ja koordinoitua toimintaa.
Koskahan Suposta saadaan vastaava teos aikaiseksi? Edes Kekkosen aikaan asti?
Ja tietääkseni EU:n sisällä ei ole edes tekeillä mitään CIA/NSA tasoista virastoa, vaikka se on edellytys maailmanlaajuiseen toimintaan pyrkivälle valtioliitolle...
Mutta kirja on hyvä oppitunti suuren organisaation ongelmista ja lähihistorian tapahtumista joista hiljalleen tihkuu uutta mielenkiintoista tietoa.
Tekijän työ vapautettujen asiakirjojen läpikäynnissä on ollut uskomattoman kova urakka, mutta on tuloskin sitten erinomainen. Mielenkiintoinen, helppolukuinen ja selkeästi tarinansa kertova kirja, jota lukiessa aika rientää.
Viikko #10 / 2010
Takaisin etusivulle !
Kaikki Viikon Kulttuurivinkit®
Tätä
sivua on muokattu viimeksi ma 01.03.2010
© Warthog MMX
© Warthog MMX