Viikon 19 - 2005 Kulttuurivinkki™:
Camera obscura ja neulanreikäkameralla kuvaaminen
Kulttuuri-ihminen tuntee menneisyyden, ja myös monet jo
nykyään harvinaiseksi käyneet menetelmätkin.
Eräs tällainen jo hieman unohtumaan päässyt, mutta
uutta nousuaan kokeva ilmiö on neulanreikäkamera, ja
sillä kuvaaminen. Alkuperäismenetelmä on aina parempi
kuin kaupallinen menetelmä!
Tämä kuvaustapa on ollut tuttu jo muinoin arabeille, ja
ilmeisesti heidän mukanaan se tuli sitten Eurooppaankin.
Periaate on yksinkertainen: tarvitaan valotiivis huone jonka
yhdellä seinällä on pieni reikä, ja siitä
heijastuu ylösalaisin oleva kuva vatakkaiselle seinälle. Huone
pitää olla mahdollisimman pimeä, mieluiten musta, ja
vastakkaisen seinän mahdollisimman hyvin valoa heijastava, siis
valkoinen tai vaikkapa nykyaikana valkokangas.
Aiemmin käytettiin jopa kuultopaperia, jonka takaa piirrettiin
kuva puhtaaksi. Tämä oli pulma kunnes 1826 onnistuivat Niepce
ja Daquerre kuvan pysyvässä kinnittämisessä, ja niin
oli sitten valokuvaus keksitty. Reikä oli korvattu lasisella
linssillä, joka helpotti huomattavasti kuvan tallennusta.
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••
Tällaisia huoneita on ennen ollut jopa
matkailunähtävyyksinä, joskaan en tiedä että
sellaista olisi Suomessa (edes ollut).
Kyllähän muuten on!
Perttu Salonen oikaisi minua että tällainen ihmekin ON
Suomessa: kiitokset!
Pohjois-Savon
pääkaupungissa, Kuopiossa
on nimittäin camera obscura käytössä koko
kesän ajan siinä Viktor
Barsokevitsch valokuvakeskuksen pihalla.
Kesäkaudella avoinna 3.6. - 4.9.
maanantaista perjantaihin klo 10-19, lauantaisin ja sunnuntaina klo
11-16. Kuopio
Tanssii ja Soi -viikon aikana jatketut aukioloajat.
3.6. - 4.9., 5 / 4 e, lapset alle 12 v.
maksutta.
Avoinna talvikaudella 9.9. - 31.5: ma suljettu, ti klo 11-17, ke 11-19, to
klo 11-17, pe klo 11-17, la-su klo 11-15
Pääsymaksu 9.9. - 31.5., 3 / 2 e
Yhteystiedot: Kuninkaankatu 14-16, FI-70100 Kuopio,
Puh. (017) 261 5599,
info@vb.kuopio.fi www.vb.kuopio.fi
Siis kuvausta harrastaville Kuopiossa kävijöille aivan
ehdoton käyntikohde!
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••
Suomalainen neulanreikäkuvauksen voimahamo, Marja
Pirilä on myös tehnyt yhdessä Janne Seppäsen
kanssa aiheesta todella hyvän ja erikoisen kirjan: "sisätila,
ulkotila/interior, exterior: CAMERA OBSCURA" (ISBN 952-9851-45-6,
Kustannusosakeyhtiö Musta Taide, 2002, ei numeroituja sivuja,
värikuvitus, suomen- ja englanninkielinen teksti).
Pirilän tekniikka on periaatteeltaan yksinkertainen. Jonkun
henkilön huoneen ikkuna teipataan mustalla muovilla, siihen
tehdään reikä josta yksinkertainen linssi heijastaa
huoneeseen ylösalaisen kuvan ulkoa, näin täydentäen
huoneen sisustan ja sen asujan. Näin kaksi toisistaan siihen asti
erossa ollutta elementtiä yhdistetään tavalla, joka antaa
täysin uuden merkityksen kuvalle.
Kirja on kaksipuoleinen, sitä voi alkaa lukea toiselta puolen
kirjan samalla ylösalaisin kääntäen, jolloin se on
englanniksi, kun taas toinen puoli on suomeksi. Aivan kuin kirjan
kuvissa huoneen sisä- ja ulkopuoli.
Janne Seppäsen tekstiosuus on paitsi paljon hyödyllistä
tietoa sisältävä, ja samalla myös monia valokuvan
eri alueita luotaava filosofissävytteinen katsaus. Monet valokuvan
käyttötavat ovat niin itsestäänselviä,
että emme huomaa niitä, ellei sitä erikseen osoiteta.
Tämä kirja ansaitsee ehdottomasti paikkansa kulttuurikodin
kirjahyllyn suomalaisten valokuvakirjojen osiossa! Jos
valokuvauskirjarivi näyttää vajaalta, syynä on
ilmeisesti tämän kirjan puuttuminen...
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••
Ole neulanreikäkuvauksen suursankari!
Ota neulanreikäkameralla kuva väridiafilmille
ja esitä se diaprojektorilla, jossa on
neulanreikäobjektiivi.
Ole
neulanreikäkuvauksen II lk:n suursankari!
Ota neulanreikäkameralla kuva
värinegatiivifilmille ja tee siitä väripaperikopio
suurennuskonella, jossa on neulanreikäobjektiivi.
Ole neulanreikäkuvauksen III lk:n suursankari!
Ota neulanreikäkameralla kuva mustavalkofilmille ja tee
siitä paperikopio suurennuskonella, jossa on
neulanreikäobjektiivi.
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••
Opetushallituksen esittely
camera obscurasta
Savonlinnan
Normaalikoulun 5B luokan neulanreikäkameraprojekti!
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••
Kiitokset JukkaP:lle, jonka ansiosta pääsin
tässä harrastuksessa aika harppauksen eteenpäin,
seuraavat linkit ovat myös häneltä.
David
Baliharin sivusto on verraton aloitus neulanreikäkameroihin
Mrpinhole.com
sivusto on verraton aloitus tutustumiselle. Sivulla on mm ohjeet Dirkon
pahvikameran tekoon. Sosialistisen Tsekkoslovakian vastaisku
rappeutuneen Lännen kamerateollisuudelle!
Tällä sivustolla on lisäksi ohjeet, jopa laskuri
neulanreikäkameran mitoitukseen!
PinholeDesigner
ohjelma (vain Windows)!
Tätä ei moni ole edes kuullut, kokeilemisesta nyt
puhumattakaan; neulanreikä
SUURENNUSKONE! (Miksei sitten myös neulanreikädiaprojektori?)
Neulanreiän
mitoitus, teoria ja käytäntö
Valotusajan
määrittely
David
Baliharin omat neulanreikäkamerat
Mutta se tärkein juttu: mikä
on neulanreikäkamera?
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••
Pinhole
Photography by Veijo Vilva
The
Magic Mirror of Life: an appreciation of the camera obscura sivusto
on todellinen aarrearkku laajoine linkistöineen. * * * * *
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••
Pinholephotography.com
sivusto Australiasta paneutuu aiheeseen hyvin
käytännön läheisesti.
Todella kattava
linkistö lisäksi.
••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••• ••
Viikko #19 / 2005
Etusivulle !
Kaikki Viikon
Kulttuurivinkit™
Tätä
sivua on muokattu viimeksi ma 19.06.2006
© Warthog MMV-VI